Valokuvatorstai etsi lääkettä kiireeseen, aikaa hidastamaan tai jopa pysäyttämään. Sitä eivät lääketehtaan taida pystyä kehittämään, kyllä se täytyy löytyä muualta.

Minäkin olen valitellut kiireitä, mutta täällä ei ole kiire.

Tämä pieni postimerkki puutarhani on se paikka jossa sielu lepää. Tämä on melkein keskellä maan suurinta kaupunkia, metron varrella ja naapuri on muutaman kymmenen metrin päässä, mutta täällä on rauha. Tämä sininenhetki keskellä kesää, kun täällä etelässäkin on myöhään valoisaa, vielä kuuluu jos huomaa kuunnella metron ajaminen (en kuule sitä koskaan) ohi, tai muu liikenne. Nuo äänet jää jonnekin taka- alalle kun joku lintu laulaa. Isoissa puissa mökin takana kuuluu kahinaa kun oravat siellä kisailee. Teen vielä kierroksen tarhassani ja toivottelen kukille hyvää yötä. Istumme siippani kanssa  ulkona tai kuistilla  katsellen hämärtyvää yötä. Täältä on kaukana kaikki muu paitsi se rauhallisuus.. On taas niitä hetkiä jolloin haaveilen  ensi kesästä, tekisinkö jotain muutoksia, olisiko jokin kukka parempi jossakin toisessa paikassa, vai miten.  

Tämä on se paikka josta en haluaisi pois, mutta kun täytyy lähteä ei tarvitse ajaa satoja kilometrejä, yksi tai kaksi riittää kävellen hoitamaan tärkeät asiat.

Tämä on minun lääkkeeni kiireeseen ja myöskin moneen muuhun vaivaan, muuta lääkettä ei tarvitse.