Sarihannelen antama huovutushaaste.

Pieta Elviiran tyttärentytär, niin monessa polvessa, että kukaan ei sitä muista. Hänen nimensä on Lilli Saara  Elviira ja hän on tullut virpomaan

Olipa kerran, kauan sitten Pieta Elviira. Hän oli topakka ja viisas nainen. Hän tiesi paljon yrteistä ja osasi käyttää niitä lääkkeenä ja näin hän paransi sairaita, ihmisiä ja eläimiä. Samaan aikaan elettiin hyvin pimeää aikaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kaikenlainen taikausko ja tietämättömyys rehoittivat. Niinpä Pieta Elviiran puuhiakin katsottiin karsaasti ja joissakin piireissä häntä alettiin vainoamaan noitana.

Pieta Elviiralla oli paljon kohtalotovereita. Nämä naiset olivat pääasiassa ihan tavallisia naisia, joskin heillä saattoi olla jotakin eritysosaamista tai sitten he saattoivat olla hyvin kauniita ja monella oli punainen tukka. Vainoajille riitti melkein mikä tahansa merkiksi noidasta. Kun heitä tarpeeksi vainottiin ja nimiteltiin noidiksi, he alkoivat uskoa itsekin siihen ja eräänä yönä he huomasivat osaavansa lentää. Naiset nousivat luudanvarrelle ja lähtivät lentoon, he olivat muuttuneet noidiksi.

He suuntasivat lentonsa Kyöpelinvuorelle ja sieltä vainoojat eivät heitä löytäneet. Siellä noidat asustivat kuka vain vähän aikaa, mutta joku pitempäänkin. Pääsiäisen aikoihin joku väitti silloin tällöin nähneensä noidan lentävän luudalla kissan ja kahvipannun kanssa. Koska he olivat pohjimmiltaan hyviä ja vain vainoajien puheet teki heistä pahoja, he tekivät näillä retkillään enemmän hyvää kuin pahaa. He saattoivat taikoa lehmäonnea johonkin navettaan. He saattoivat käydä hyvä onnisessa navetassa leikkaamassa lehmän häntäjouhia tai lampaan villaa ja viedä ne toiseen navettaan, jossa onnea tarvittiin. Hyvin harvoin he tekivät pahoja ja nekin pahat saattoi olla lavastettuja, koska noidan piti näyttää vainoajien mielestä pahalta.

Vuosien myötä nämä noidat kuitenkin muuttivat vaitvihkaa takaisin asutuksen pariin ja uusia ei tullut tilalle. Viimein Pieta Elviirakin kyllästyi Kyöpelinvuoreen ja kaipasi ihmisten pariin. Hänellä oli kissa nimeltä Amalia ja sekin oli seuraa vailla. Niinpä Pieta Elviira pakkasi tärkeimmät tavarat, kuten kahvipannun ja Amalian luudalleen ja lähti lentelemään Suomen maaseudulle.

Aikansa lenneltyään hän näki talon, joka näytti aika ränsistyneeltä ja niinpä hän päätti poiketa katsomaan mitä taloon kuuluisi. Heti portailla tuli vastaa iso kollikissa ja Amalia ihastui siinä silmän räpäyksessä, sillä olihan maaliskuu.

Pieta Elviira koputteli ovelle, mutta mitään ei kuulunut. Hän jo ajatteli ettei ketään ollut kotona, mutta kun hän tarkemmin kuunteli sisältä kuului kuorsausta. Hän aukaisi oven ja siellä pirtin penkillä kuorsasi parrakas miehenturiake. Pieta Elviira katseli pirttiä ja miestä ja huomasi, että kumpikin tarvitsi kipeästi naisen kättä. Pirtti oli tunkkainen ja rähjäinen, samoin mies.

Pieta Elviira haki kahvipannunsa ja pisti kahvit tulelle ja eiköpähän kahvintuoksu herättänyt miehen köriläänkin. Hän hämmästyi ja pelästyi, sillä hän ei ollut nähnyt ihmisiä pitkään aikaan, niin kaukana asutuksesta hän asui, ettei kukaan hänen mökkinsä eksynyt.

Pieta Elviira päätti tehdä vähän taikoja, sillä ei tässä muu auttaisi. Heti kun he saivat kahvit juoduksi hän alkoi laittamaan asioita kuntoon ja muutaman päivän kuluttua  pirtti oli puhdas ja kodikas ja mieskin oli kuin eri mies. Hänestä oli kehkeytynyt ihan hyvän näköinen ja suhteellisen reipas mies. Niinpä Pieta Elviira jäi Amalian kanssa taloksi, eikä tämän talon isännällä ollut mitään sitä vastaan. Se oli kuin lottovoitto, hänelle oli tullut kumppani sananmukaisesti taivaalta, mutta sitähän tämä isäntä ei koskaan saanut tietää. Joskus hän ihmetteli luutaa, joka oli ilmestynyt oven pieleen.

Tässä talossa alkoi tapahtumaan ihmeellisiä asioita. Amalia pyöräytti jo kesäksi kuusi kirjavaa pentua ja Pieta Elviirankin vatsa oli kasvanut ihmeellisellä tavalla, ja niinpä hän ennen joulua synnytti tyttövauvan. Kyllä siinä oli ihmettä kerrakseen, mutta ei ne ihmeet siihen loppuneet, joka vuosi suunnilleen samaan aikaan ilmestyi uusi vauva, vuosi vuoden jälkeen..

Vuodet vierivät ja lapset kasvoivat, he perustivat omia perheitä ja näin sukupolvi toisensa jälkeen asutti Suomen maata. mutta sen verran oli jäljellä Pieta Elviiran geenejä, että joka vuosi kun pääsiäinen lähestyi, pukeutuivat Pieta Elviiran tyttäret monessa polvessa noidiksi ja lähtivät pajunoksien kanssa virpomaan.

Tämä satu on tosi ja Lilli Saara Elviira on ihan tavallinen pkkutyttö 364 päivää vuodessa.