nature26.gifKohta alkaa mökki ja puutarha olla talviteloillaan. Lehtiä täytyy vielä haravoida ja kyllä siellä tulee käytyä vielä pitkään ja talvellakin ainakin kerran viikossa. Se on niin mukava mökki matka tuo noin 2km. Se on kerrostalo asukkaan piha. Ostimme sen reilu 9 vuotta sitten ja päivääkään en ole sitä katunut, se oli tosi hyvä ostos. Vaikka se on keskellä kaupunkia, se ilmapiiri siellä on aivan jotain muuta. En olisi aikaisemmin uskonut miten ihanaa voi maan kääntäminen ja rikkaruohojen kitkeminenkin olla, mutta kesällä näkee tuloksen.  

Tein tänä syksynä paljon töitä perennojen kanssa. Otin ylös ja istutin uudestaan vanhempia istutuksia. Levitin taas vähän vanhoja kukkapenkkejä kun aina jostakin tulee uusia kukkia, joita ei voi olla istuttamatta ja sitten kun niitä jakaa ja ei raski heitää pois, tulee aina vain enemmän.  Naapureille olen paljon antanut, mutta  heilläkin on omansa. Murmikko alkaa uhkaavasti pienenemään, no sitten ei tarvitse paljon sitä leikata. 

Yksi kukka on jota en ole saanut ja en myöskään ole löytänyt taimikaupasta. Se on sininen valeunikko. Kirjasta olen sitä ihaillut, missään en ole sitä nähnyt. Kirjan mukaan se on vaativampi kuin tavalliset unikot ja myös muut perennat. Jos joskus jostain sen löytäisin haluaisin kokeilla kasvaisiko se minulla.